PAKSUN POKKA PITI PARHAITEN
Maanantai, 19 Joulukuu 2022 18:11

MAHL POKERI

 

Lauantaina miteltiin MAHL-kinkkupokeri mestaruudesta. Turnaushan oli jo perinteiseksi muodostunut, järjestyksessään ensimmäinen turnaus pokerin saralla mitä MAHL:n lajikirjossa ollaan nähty. Seuraavan kerran pokerissa mestaruuksista mittelöidään kesän kynnyksellä. Turnauksen mestariksi selvitti itsensä The one and only Matti Paksu.

 

Turnaukseen oli ilmoittautunut kymmenen innokasta pokerin pelaaja, joista kahdeksan jopa saapui paikalle. Turnaus siis pelattiin kahdeksan pelaajan kesken ja lajina no limit texas hold'em. Turnaus eteni reipasta vauhtia iloisen puheen sorinan siivittämänä, monet nerokkaat peliliikkeet seurasivat toisiaan ja korttien satunnaisuus tarjosi suurta draamaa.  

  

 

IMG 20221217 WA0007

 

 Lopulta jäljellä oli kaksi kauneinta, heads-uppiin tiensä selvittivät Tommi Häyrinen(kasvot) ja Matti Paksu(takaraivo). Jakajan virkaa suoritti Pasi Pippuri ja taustalla valvojan virkaa puolestaan Aku Kaipainen jotka tippuivat aikaisemmin turnauksesta.

 

 

IMG 20221217 WA0003

 

Paksun nerokkaat peliliikkeet olivat Häyriselle liikaa, Häyrisen merkkipino syötiin hiljakseen minimiin, lopullinen ratkaisu saatiin kun Häyrinen yritti viimeisillä kilkuillaan varastaa blindit T3s-käden turvin. Vaikka floppi meinasi vähän väriä lupaillakin, niin Paksun kourasta löytyneet AQ osoittautuivat vahvemmiksi, täten täysin ansaittu voitto Matti Paksulle.