HANKKIJA RUNKOSARJAN VOITTOON +40 KIEKOSSA
Perjantai, 10 Maaliskuu 2023 12:11

JK 5 

Kevät lähenee ja kaudet rupeavat olemaan varttia vaille valmiita niin myös on +40 jääkiekossa. Hankkija tyylitteli runkosarjan voiton itselleen voittamalla kaikki kymmenen ottelua. Viimeisessä ottelussa oli lähellä ettei Observis aiheuttanut pientä kauneus virhettä joukkueen statseihin. Hankkijan maalilla viimeisellä kierroksella debytoi myös nuori Veeti Torniainen esittäen hyviä otteita, saa nähdä joutuuko Tillanen luukkuvahdiksi loppupeleihin.

 

Kevät oli selvästi tuonut viimeiselle runkosarjakierrokselle pelaajille lisää virtaa vai liekkö sunnuntaina ollut tarjolla aamupalaksi kiukkukiisseliä kun suut tuntuivat käyvät vähän liiaksikin. Virven pelihuumorit vietiin jo ennen pelin alkua pelipaita fiaskossa kun joukkue koki todella suurta vääryyttä ja joutui pelaamaan ottelut retro paidoillaan. Liekkö tästä johtunut kun pelikään ei tuntunut rullaavan ei sitten millään.

 

Pörsseissä Hankkijan Tuomas Miettinen kirjautti kammo lukemat 24+22 kymmeneen peliin jopa 16 pisteen erolla takana tuleviin Pauli Homaniin sekä Vesa Koppiin. MAHL +40 maalilla Sami Stolt joutui todelliseen tulitukseen ja mies torjuikin kymmenen pelin aikana yhteensä 281 kertaa.

 

Tulokset:

5 25 12.03.2023 11:00 h   - Hankkija   4 - 10
5 26 12.03.2023 12:00 h   Hankkija - Observis   5 - 4
5 27 12.03.2023 13:00 h   - MAHL +40   16 - 1
5 28 12.03.2023 14:00 h   - Observis   3 - 4
5 29 12.03.2023 15:00 h   Vanhat Pukit - MAHL +40   8 - 0
5 30 12.03.2023 16:00 h   Vanhat Pukit -   7 - 6 (SO)

 

 

Jatkopelit:

Jäljellä on vielä neljän ottelun playoff-kierros jossa neljä parasta meni välieriin ja kaksi viimeistä mittelöivät sijoista 5-6. Kierros pelataan 2.4 ja aloitus aika selviää näihin lähiaikoina. Pelaako Hankkija tappiottoman kauden ja nostelee pyttyä selviää muutaman viikon päästä.

 

Välierä Hankkija - Virve

Kolmen ottelun tappioputkessa välierään ponnistavalla Virve:llä ei vaan aivan riitä potku kölläyttämään Hankkijaa. Suonenveto onnistumisella ja oikeilla pelipaidoilla voi pystyä pitämään pelin tasaisena.

 

Välierä HydO - Observis

HydO:n kone on vähän yskähdellyt viimeisillä kierroksilla kun taas Observiksen peli on rullannut jopa hyvinkin mallikkaasti. Runkosarjassa keskinäiset menivät tasan joten todella todella tiukka ottelu tulossa. Vaikea veikkailla etukäteen kumpi jatkaa finaaliin.

 

Sijat 5-6 Vanhat Pukit - MAHL +40

MAHL keräily joukkueelle ei ole ollut helpoin kausi kun taso sarjassa on tänä vuonna ollut erittäin kova. Koko ajan tuli uutta oppia ja uusia kokemuksia. Pukit jäi harmittavasti yhden pisteen päähän välierä paikasta. Pukit haastoivat kauden aikana kärkijoukkueita erittäin hyvin, mutta aivan ei piirto luistimessa riittänyt top4 sijoille. Sen verran on nälkää kuitenkin vielä jäljellä, että viimeisessä ottelussa Pukit jättää MAHL:n tylysti jumboksi.