JALKAPALLON LIIGA PELIT VAUHTIIN AURINKOISESSA MAANANTAI ILLASSA
Tiistai, 24 Toukokuu 2016 08:12

 

mahl happy jalkapallo rautaliiga

 

 

MAHL jalkapalloliiga potkittiin liikkeelle aurinkoisessa ja lämpimässä säässä maanantai iltana. Liiga on kokenut viime kauden jäljiltä muutoksen, sillä alun alkaen Liigaan ei ilmoittautunut kuin viisi joukkuetta. Tämän seurauksena MAHL tarjoaa kesän mittaan mahdollisuutta DIvari pelaajille tulla kokeilemaan Liiga vauhtia kahdessa MAHL joukkueessa. Eli Liiga pelataan tänä kesänä seitsemän joukkueen voimin kolminkertaisena sarjana. 

 

Ilmassa leijui paljon kysymyksiä kierroksen alla. Mitkä ovat joukkueiden voimisuhteet? miten Divarijoukkueet pärjäävät ja Vielä ennen otteluiden alkua , missä on FC Timojen joukkue. Yllätykset siis alkoivat jo ennen ensimmäisten pelien alkua kun FC Timot ei saanut jalkeille joukkueellista miehiä, ja heidän otteluitaan jouduttiin siirtelemään. Muilla joukkueila oli sen verran avoinmet mielialat, että tarvittavat järjestelyt otteluiden siirtämiseksi saatiin tehtyä ja näin kausi saatiin käyntiin ilman sen isompaa draamaa. 

 

Ottelut olivat MAHL mittapuulla korkeinta A-luokkaa ja kentällä nähtiin vauhtia ja taiturimaisia suorituksia. Muutama yllätyskin kierroksella nähtiin myös kentän puolella kun Puujalat nappasi voiton Taloasemalta, ja MAHL Young Guns Ryösti Wilmertiltä tasurin. Muutenkin pelit olivat tiukkoja ja tasaisia. Vielä kun ensi viikolla saadaan Timojenkin kausi auki niin nähdään kaikkien joukkueiden iskukyky. Kaikesta huolimatta tulossa on tiukka taisto mestaruus Pytystä. 

 

MAHL AVOIN PELIVUORO HÄNSKISSÄ TO KLO 20-21

 

 

MUISTA MAHL JALKAPALLON PMT HEINÄKUUSSA, LUE LISÄÄ

 

Jos intoa Liiga vauhdin kokeiluun löytyy ole yhteydessä.

Lisätietoja:

Eetu Sviili

eetu(at)mahl.fi

0408364909

 

 

Raportti | Liiga

 

1 2 23.05.2016 18:00 h   MAHL -   1 - 4
1 3 23.05.2016 18:45 h   MAHL Young Guns -   2 - 2
1 4 23.05.2016 18:45 h   -   0 - 3
1 5 23.05.2016 19:30 h   - Puujalat   1 - 3
1 6 23.05.2016 19:30 h   - MAHL   4 - 1
1 7 23.05.2016 20:15 h   Puujalat - MAHL Young Guns   4 - 2

 

 

Puujalat

 

Puujalat oli kierroksen suurin yllättäjä ja se ottikin ainoana joukkueena kaksi voittoa. Puujalkojen peli pelaaminen perustui tiiviiseen ja yhtenäiseen koko joukkueen puolustamiseen. Puujalat ottivat vastaan vastustajien hyökkäyksiä 5 miehen voimin, ja sen jälkeen iskettiinkin nopeasti vastaan tuulen nopean Iivo Hokkasen johdolla. Loistavasti maalilla pelannut Jere Liukkonen torjui sen mitä piti ja näin tuloksena olikin kaksi täysin ansaittua voittoa. Ensin kaatui Taloasema luvuin 3-1 ja toisessa ottelussa MAHL Young Guns sai todeta Puujalat vahvemmiksi 4-2 lukemin. Jos etsimällä etsitään jotain kehitettävää, piti Puujalkojen takoa Taloasemaa vastaan enemmän maaleja, mutta viimeinen terävyys maalipaikoissa antaa vielä odottaa itseään. Mutta jos puolustuspelaaminen on tuota luokkaa, voi jokusen avopaikankin tuhlata. Puujalat ilmoittautuikin mestaruustaistelun mustaksi hevoseksi jo ensimmäisellä kierroksella. 

 

Wilmert

 

Wilmertin GM Pasi Pippuri teki vaisun viime kauden jälkeen liikkeitä siirtomarkkinoilla ja eilen kentälle saapuikin vahvistunut Wilmert. Ensimmäisessä ottelussa koneet eivät vielä lähteneet aivan täysillä rullaamaan ja tuloksena olikin tyytyminen tasuriin Young Gunsia vastaan. Toiseen peliin tulikin sisuuntunut Wilmert ja se nappasikin tyylipuhtaan 4-1 voiton MAHL joukkueesta. Pelilisesti kehitettävää löytyy vielä joka suhteessa, mutta kauden mittaan peli menee eteenpäin huimin askein. Pirteitä otteita Wilmeertiltä esittivät ikinuori Jani Kokko ja vapailta markkinoilta napattu Eetu Karhunen. Wilmertin kausi tulee näyttämään huomattavasti valoisammalta verrattuna edelliseen.

 

Taloasema

 

Taloeaman runko säilyi hyvin debyyttikauden jälkeen Atte Ojanen on tehnyt pari täsmä hankintaa ja rosterissa on paljon laatua ja leveyttä. Ennakkokaavailuissa Taloasema on nostettu TImojen pahimmaksi haastajaksi, mutta vielä ei joukkueen peli siltä näyttänyt. Kausi sai dieselmäisen startin kun koneet eivät oikeen vielä kunnolla käynnistyneet. Ensimmäisessä pelissä joukkue väänsi vahvalla toisen jakson esityksellä OW:n kumoon 3-0 lukemin. Toisessa pelissä tulikin sitten noutaja kun Puujalat otti 3-1 voiton. Eniten kehitettävää on kenttätasapainossa ja puolustusasenteessa. Mutta muutaman kierroksen kuluessa nekin asiat saadaan varmasti korjattua kuntoon. Joukkueesta esiin voi nostaa GM Atte ojasen joka oli kuin nuori ori kesälaitumilla. Aten saldona eilen kaksi maalia ja tukku hyviä suorituksia.

 

FC OW

 

OW aloitti kautensa nappaamalla 4-1 voiton MAHL:n ``vanhus``joukkueesta. OW pelaamisessa näkyy rutiini, ja se että pelajat tuntevat toisensa hyvin. Pelissä on selkeä ajatus ja harmonia. Hieman lisää tarkkuutta kentän molempiin päihini, niin voitto sarakkeeseen tulee varmasti paljonkin lisää merkintöjä. Ensimmäinen ottelu oli todella stabiili suoritus, ja sama jatkui toisessakin ottelussa Taloasemaa vastaan. OW:lta vain loppui toisella jaksolla puhti, ja Taloasema sai puristettua voiton. OW voi kuitenkin olla suhteellisen tyytyväinen esitykseensä. Tästä on hyvä ponnistaa tuleville kierroksille

 

MAHL Young Guns

 

Nuorempi kahdesta kokoelma joukkueesta esiiintyi pirteästi ja peli näyttikin yllättän hyvältä siihen nähden että puolet pelaajista näkivät toisensa ensimmäistä kertaa ennen ensimmäsitä peliä. Joukkueen runko muodostui tällä kierroksella Probban pelaajista hyöstettynä muutamilla muilla Divari pelaajilla. Joukkueella oli otteluissa hyä pallotempo ja vauhti. Ja jo avausottelussa se tuotti avaus pisteen, kun joukkue nousi viimeisillä minuuteilla tasapeliin Wilmerttiä vastaan. Toiseen otteluun Young Guns koki saman kohtalon kuin Taloasema. Eli tappion Puujaloille. Tappiosta huolimatta esitys oli lupauksia herättävä, ja eilinen todisti sen että ero Liigan ja Divarin välillä ei ole niin iso kuin kylillä puhutaan. Tämä joukkue tulee kauden mittaan aiheuttamaan harmaita hiuksia vastustajilleen vielä monta kertaa. Erityis maininta annetaan Charles Mallat-Segtrelle joka laukoi eilen kolme maalia ja valtasi itselleen maalipörssin kärki paikan.

 

MAHL

 

Kokeneempi MAHL joukkue ei vielä saanut postetiliään avattua, mutta lähtökohtiin nähden esitys herätti positiivisia viboja. MAHL oli hyvin mukna molemmissa otteluissaan ja pelit ratkesivatkin muutamaan puolustuspään uinahduksiin. Esityksissä oli vielä hieman hakemista, mutta se on kuitenkin ymmärrettävää näitä lähtökohdista kun jalkeilla oli hyvinkin sekalainen kirjo pelaajia eri joukkueista. Pelureilla oli kuitenkin asenne hyvin kohdallaan, ja uskoisin intoa löytyvän Liigan peluuseen myös jatkossakin. Pistetili Aukeaa varmasti tulevilla kierroksilla

 

FC Timo

 

Kuten jo yllä mainittiin eivät Timot saaneet joukkuetta jalkeille eilisen otteluihin ja näin Timot avaavat kautensa vasta ensi viikolla.