TORSTAINA PELATTIIN YKKÖSTÄ JA KAKKOSTA
Perjantai, 17 Helmikuu 2017 07:52

 

jkiekko phr joukkue

 

Torstaina harkkahallissa pelattiin sekä Kakkosta että Ykköstä. Hyökkäysinto oli vahva ja paljon komeita maaleja nähtiin.

 

Ottelut

 

 

38   16.02.2017 21:00 h   PHR  -  Team 70's 10 - 2 Raportti
43   16.02.2017 22:00 h Mipro  -  HC Karla 4 - 4 Raportti

 

PHR - Team 70's 10 - 2

Tiimin suureksi ongelmaksi muodostui pelaajien puute, joukkue lähti otteluun vain yhdellä vaihtomiehellä ja taisivat itsekkin vähän epäillä että rumat lukemat olisivat tulossa. Peli alkoi kuitenkin tasaisena ja molemmat joukkueet painoivat hyökkäyksiä vuoronperään. Viiden minuutin kohdalla Tiimi nukahtaa ja PHR saa iskettyä maalin ja toisen heti perään suoraan aloituksesta. Tiimi kuitenkin erän loppupuolella kavennettua, mutta kertalleen vielä pääsee PHRkin maalaamaan. Toisessa erässä alkaa Tiimin jalka jo niin paljon painamaan ettei joukkue puolustuspäässä pysty PHRää haastamaan. Ja PHR rokottaa näistä kylmän viileästi. Hyviä hyökkäyksiä Tiimi kuitenkin sai vielä ison tukun aikaan ja toisen maalinkin. PHR miehistä kolme erottui muista pisteillään Juuso Vainikka 2+7, Eetu Ahvenainen 4+3 sekä Joni Saloranta 3+3. Järkyttäviä tehoja.

 

 

Mipro - HC Karla 4-4

Tästä pelistä muodostui vauhdikas tapaus, kaksi tasavertaista joukkuetta taisteli pisteistä, puolustaminen hetkittäin unohtui täysin ja joukkueet vyörytti ylivoima hyökkäyksiä vuoronperään päästä päähän. Ottelun alussa tosin Karla pelasi miltei kolmella puolustajalla kun maalivahti Kari "Hextall" Hänninen hoiti oman osansa laitakahinoista. Toisen erän alkupuolella Mipro meinasi jo vähän karata, mutta HC Karla löysi vielä ottelun loppuun yhden vaihteen lisää ja tuli kahden maalin takaa tasoihin. Hienoa kiekko viihdettä kerta kaikkiaan.

 

Illan kolme tähteä:

3 tähteä |  Juuso Vainikka PHR

2+7 varsinainen kapellimestari

2 tähteä |  Eetu Ahvenainen PHR

4+3 kyllä seitsemällä pisteellä illan kakkostähdeksi pääsee

1 tähti  |  Joni Saloranta PHR

3+3, hyvä yhden tähden suoritus