TEAM KALU:LTA VIIKON PARAS ESITYS
Lauantai, 31 Lokakuu 2020 11:52

SB 12

Keskiviikkona pelattiin kaksi tasaväkistä ottelua Xamk:n ja Alapihan sekä Canarian ja Ahmojen välillä. Myös perjantaina jatkettiin tasaista taivalta, lukuunottamatta Team KalU:n ylivoimaista esitystä. 

 

OTTELUT

 Keskiviikon ja torstain ottelut: TÄÄLTÄ!

RAPORTTI

Keskiviikko 28.10.

Xamk vs FB Alapiha 2-3
Alapihalla oli illan pelissä poikkeuksellisen paljon pelaajia, pelin käynnistymiseen menikin pieni tovi. Hyviä hyökkäyskuvioita luotiin puolin ja toisin mutta viimeistely uupui kummaltakin.

Toinen erä eteni alkuun ensimmäisen tavoin. Viitikko kävi erän ensimmäisestä vedosta kilauttelemassa ylärautaa. Seuraava veto Viitikolla upposikin Jari-Pekka Tiusasen syötöstä. Alapiha pääsi välittömästi iskemään lukemat jo 0-2 Jesse Mannisen onnistuessa. Alapiha onnistui vielä kertaalleen ja pääsi aloittamaan viimeisen erän 0-3 karkumatkalta.

Xamk onnistui viimeisen erän alkuun kaventamaan Juho Rajalan onnistuessa. Xamk alkoi erän loppuun hioa hyökkäyskuvioita ja kavensi 2-3 Lauri Riipisen tarkasta vedosta. Xamk pääsi kokeilemaan erän loppuun ylivoimaa mutta se ei tulosta tuottanut ja Alapiha vei pisteet tiukin lukemin.

 

SB Canaria vs Team A-H-M-A 3-4(SO)
Himaset avasivat pelin siirtämällä Ahmat johtoon. Ahmat pääsivät avausosuman jälkeen kokeilemaan ylivoimaa. Ylivoima ei Ahmoilta luonnistunut ja tasakentällisen jatkettiin. Canaria otti alivoiman jälkeen napakan lähdön ja tasoitti pelin lukemat 1-1 Aholaisen tarkasta vedosta yläkulmaan. Seuraavaksi Ahmat pääsivät jälleen ylivoimalle, eikä tulosta tälläkään kertaa tehty.

Mika Himanen pääsi myös toisen erän alkuun maalipaikoille ja saattoi pallon verkkoihin, tällä kertaa Aleksi Kaupin tarkasta syötöstä. Canaria pääsi vuorostaan toiseen erään pelaamaan ylivoimalla, Ahmat pitivät puolustuksen tiiviinä, eikä Canaria päässyt maalinedustaa pidemmälle. Ylivoiman jälkeen Canaria onnistui tasoittamaan Henri Viljakaisen onnistuessa. Kauaa ei tasalukemat taululla pysyneet, kun Ahmat pääsivät hyökkäämään ylivoimaisesti ja siirtyivät 2-3 tilanteeseen.

Kolmannessa erässä Canaria joutui alakynteen ottessa jäähyn, heidän onnekseen Ahmojen ylivoimakuviot olivat jälleen jäissä. Canaria yritti tulisesti tasoittaa pelin lukemia mutta Ahmat laittoivat erittäin vahvasti vastaan ja pyrkivät kahdella maalilla karkuun. Canaria onnistui viimein tasoitusmaalissaan ja pelin tempo alkoi voimistua. Summerin soidessa pelin voittaja ratkottiin rankkareilla, pelistä voiton nappasi tällä kertaa Team A-H-M-A.

 

Perjantai 30.10.

Tulikuuma vs FC Hazard 4-3
Perjantai-illan pelit starttasi ottelu Tulikuuman ja Hazardin välillä. Molemmat aloittivat terävästi ja onnistuivat luomaan hyökkäyskuvioita. Tulikuuman Tommi Lifländer avasi pelin iskemällä pallon kahdesti Hazardin maaliin. Hazard pääsi uuden vahvistuksen, Toni Hokkasen johdolla kaventamaan 2-1.

Toisessa erässä Konna Lifländer viimeisteli itselleen hattutempun siirtäen samalla joukkueen 3-1 johtoon. Hazardilla oli monia paikkoja kaventaa ja kiriä vastutajaansa kiinni mutta vedot eivät uponneet. Tulikuuma pääsi siis aloittamaan myös toisen erän johtoasemasta.

Viimeiseen erään Tulikuuma karkasi jo 4-1 johtotilanteeseen mutta Hazard ei luovuttanut. Tommi Häyrinen näytti joukkueelleen esimerkkiä kaventaen lukemat 4-2. Hazard heräsi kolmanteen erään aivan uudella tavalla ja onnistui luomaan Tulikuuman päätyyn hyvän paineen, hyvä paineistus toi tulosta ja Hazard ehti kaventaa 4-3. Kelliosta loppui kuitenkin aika ja Tulikuuma vei pisteet kotiin.

 

DOM vs Weikkoset 5-4
Weikkoset siirtyivät erän alkuun Johanna Tervakankaan yksilösuorituksesta johtoon. Myös DOM sai muutamia hyviä paikkoja luotua Weikkosten maalille, kuitenkin ilman tulosta.

DOM pääsi heti toisen erän alkuun tasoittamaan mutta sen jälkeen kävi rytinä DOM:n maalilla ja verkko heilui kolmesti.

Kolmanteen erään DOM teki yllätyskäännöksen ja kipusi aivan Weikkosten kannoille. Kimmo Korhonen naulasi tasoitusosuman ja peli jatkui erän loppuun tiukkana taisteluna voitosta. DOM yllätti kaikki ja myös itsensä siirtymällä aivan viime sekunneilla johtoon ja summerin soidessa ilmassa oli voitonjuhlaa.

 

Bollklubben vs Team HaiPro 7-6
HaiPro avasi ottelun Pasi Rikkosen viimeistellessä ottelun avausosuman. Hetkeä myöhemmin HaiPro viimeisteli vielä toisen osumansa. Bollklubben heräsi HaiPron osumien jälkeen ja tasoitti lukemat 2-2. Bollklubben pääsi karkaamaan hetkellisesti vaparista mutta HaiPro onnistui tasoittamaan ennen summerin soittoa.

Bollklubben karkasi vastustajansa kynsistä heti toisen erän alkuun Lampisen onnistuessa kahdesti ja Mutkan kerran. HaiPro pääsi kaventamaan 6-4 mutta Bollklubben iski välittömästi takaisin. 

HaiPro sai viimeiseen erään loistavan otteen pelistä ja kävi kaventamassa 7-5. Bollklubben alkoi pikkuhiljaa väsymään ja HaiProlla oli iskun paikka. HaiPro onnistui iskemään viimeiseen erään ainostaan kerran, eikä se riittänyt nappaamaan Bollklubbenia.


Minttusilmät vs Team KalU 3-11
Minttusilmät ottivat ensimmäisestä aloituksesta hallinnan rauhallisesti syötellen. Teemu Kärkkäinen kävikin saattamassa pallon verkkoon heti ensimmäisestä hyökkäyksestä. Peli pyöri päästä päähän hetken aikaan, kunnes KalU:n Joonas Luhanko kävi tasoittamassa lukemat. Minttusilmät pääsivät hetkellisesti KalU:lta karkuun, mutta Joonas Luhanko tasasi jälleen tilit. KalU karkasi erän loppuun yhdellä maalilla, samalla viimeistellen Joonas Luhangolle hattutempun.

KalU jatkoi toisessa erässä pyörittämistä ja Minttusilmät alkoivat vajota maali maalilta syvemmälle. Erän loppuun Minttusilmät pääsivät kaventamaan 3-7.

Viimeisen erän KalU hallitsi peliä ja Minttusilmät viettivät suurimmanosan ajastaan omalla puolustusalueellaan. Minttusilmät ei erän loppuun enää KalU:lle mitään mahtaneet ja voittaja oli selvä.