MAHL VII 2014-2015 | Toimintakertomus
Maanantai, 06 Huhtikuu 2015 08:32

 

7. Toimintakausi | 2014-2015

 

Seitsemäs toimintakausi on huimaa kasvua mm. jäsenmäärissä, ohjatuissa harjoituskerroissa, peleissä ja budjetissa. Tuomas Anttonen jatkaa seuran toiminnanjohtajana myös tulevaisuudessa. Tuomaksen lisäksi töissä oli koko vuoden 2014 Mikko Luukkonen, jonka panos toimintojen kehittymiseen oli suuri. Laji- ja turnaustoimintoja pystyttiin lisäämään oleellisesti ja myös samanaikaisten toimintojen ylläpitäminen oli näin mahdollista. Yksittäisinä viikonloppuina rikottiin yhtäaikaisten liikkujien määrät, niin "kentillä" kuin verkossakin. Kiireisimpinä hetkinä toimintaa oli samanaikaisesti aikuisliikunnassa, lasten korttelitoiminnassa kuin syksyllä aloitetussa naisten "Pinkeissä puumissa".

 

Joulukuusta maaliskuuhun työharjoittelussa oli Mikkelin Kamppareista tuttu SM-jääpalloilija Eetu Sviili. Lisäksi Eetu tulee kesätöihin toukokuusta elokuuhun, joten myös kesäaikaan näemme mahdollisuuden toimintojen edelleen kehittämiselle sekä pystymme takaamaan Tuomakselle neljän viikon kesäloman.

 

Kesäkausi kasvoi siis jokavuotiseen tapaan. Perinteisissä jalkapallossa ja beachsoccerissa nähtiin yhteensä 25 joukkuetta, uutena kausilajina startattiin pitkälti Mikon aloitteesta Frisbee Golf -liiga (Cup:n nimellä tosin). Perinteisin turnaus, Jääkiekon PMT keräsi Mikkelin jäähalleihin kahteen sarjaan yhteensä 16 joukkuetta, ennätysmäärä sekin. Turnaukseen saatiin mukaan aito maajoukkue, sillä nuorten vuoden 1997 EM-kultamitallijoukkue kävi kokeilemassa harrastekiekkoilun tasoa. Kesällä pelattiin lisäksi useampikin turnaus (yhteensä 7). Talvikaudelle lisättiin +40 vuotiaiden toimintaa, sekä startattiin naisten liikunta- ja pelikerho. Kesän innoittamana myös avoimia pelivuoroja jääkiekon, salibandyn, sekä jalkapallon puolelle lisättiin. Talvikaudella joukkeita kausilajeissa oli jo 53.

 

PMT turnauspaketti lisääntyi jälleen yhdellä, kun Kamppari yhteistyö aloitti Jääpallon PMT perinteen. Nykyisellään käynnissä PMT -turnauksissa ovat jääkiekko, salibandy, jalkapallo ja jääpallo. Lisäksi aiemmin on pelattu turnausta myös beachvolleyssa, beachsoccerissa, sekä futsalissa. Jääpallo on Mikkelissä edelleen nosteessa, ja suunnitelmissa onkin lisätä kyseinen laji myös sarjatoimintaan kaudelle 2015-2016.

 

Jos panostus naisliikunnan starttaamiseen sai hyvää palautetta, niin samaa voidaan todeta lasten- ja nuortentoiminnan kehittymisestä. MAHL:n aloitteesta ja uskosta toiminnan kehittymiseen, eikä niin lajisidonnaiseen toimintaan, luotiin Korttelitoiminnalle "Four Season" -malli. Mallin ajatuksena on laajentaa jo käynnissä ollutta Korttelikiekkoa myös salibandyn, jääpallon ja jalkapallon puolelle. Idea ei ole niinkään meidän keksimä, vaan kumpuaa omasta 80-luvun lapsuudesta, kun kaupunginosat lajeista riippumatta kokoontuivat kerran, kaksi viikossa omalle lähiliikuntapaikalle, ja haastoivat toimikauden aikana tai sen päätyttyä muut lähialueiden joukkueet. Korttelibandy startattiin yhteistyössä Kamppareiden kanssa ja samaa toimintaa aloitetaan Korttelifudiksen puolella toukokuusta 2015 alkaen, yhteistyöseurana Mikkelin Palloilijat. Tavoitteena on lisätä lajikirjoon syksystä 2015 alkaen Korttelisäbä - jolloin koko "Four Season" olisi jo käynnissä. Seuraavat vaiheet ovat laajentaa toimintaa ja luoda myös junioreille aikuisliikunnan kaltaista sarjatoimintaa lajista riippumatta. MAHL on kaikessa hiljaisuudessa kasvamassa myös Etelä-Savon suurimmaksi lasten ja nuorten liikuntaseuraksi, kortteli- ja leiritoiminta huomioiden jäseniä on jo 436.

 

Toimintakauden aikana järjestimme kaksi leiriä. WHL Kesälomaleirin, sekä WHL Hiihtolomaleirin. Kesälomaleiri oli vielä lajipainotteinen, kun yhteensä 156 nuorta liikkui kesäkuun ensimmäisellä viikolla jääkiekko-, taitoluistelu-, salibandy-, sekä liikuntaleirillä. Leiri oli järjestyksessään viides ja nykyisellään MAHL vastaa leirin toiminnoista. WHL Hiihtolomaleiri oli järjestyksessään ensimmäinen, ja saatu kokemus osoitti tällekin leirille olevan tilausta. Leiriläisiä hiihtolomalla oli 18.

 

Toimintakauden aikana pyöritettiin yhteensä 33 eri toimintoa. Kausilajit, turnaukset, lasten liikuntakerhot, naisten pelikerho, tutustumiset ja puhtaat testikerhot, sekä avoimet harjoitusvuorot. Kun em. lisäksi vielä paukuteltaisiin eri toimielimissä mukana oleminen ja aina niin "mukavat" palaveri-istunnot, sekä omalla ajalla tehdyt toimet ja niihin käytetty kokonaisaika lienee jotain ihan muuta kuin mitä pystytään tilastoihin merkitsemään.

 

Kauden ehkä suurin erikoisuus oli se, että MAHL:n alajaostoksi perustettiin triathlon seura - Mikkelin Kramppi. Keväällä 2015 MAHL onkin lisätty niin Triathlon liiton, kuin Pyöräily Unionin -jäsenseuraksi. MAHL on osoittanut uusille seuroille mahdollisuuden toimintojensa käynnistämiselle. Jaokset toimivat pitkälti omaehtoisesti, hallintoa ja budjettia seurataan MAHL hallinnossa, jonka vastuulla toiminta lopulta on. MAHL kokee, että tukemalla uusia toimijoita se pystyy tarjoamaan paljon hallinnollista tukea, sekä valmiita sidostoimijoita eri seuroista, liitoista, sekä Mikkelin Kaupungin hallintopuolelta. MAHL on avoimesti ilmaissut jaoksille mahdollisuuden irtaantua muusta MAHL toiminnasta, mikäli jaos kokee olevansa valmis oman seuran perustamiselle.

 

Jos kasvu on ollut kovaa ja monipuolista, niin ehkä se on tuonut mukanaan jotain ongelmia ja ristiriitojakin. Mielenkiintoisin on tietenkin ollut se, että kun toiminta kasvaa niin myös harrastuspaikkojen jakoperusteisiin on tullut kitkaa. Onpa liikuntapaikkamestareilta tullut suoraakin palautetta, asioissa joissa todetaan MAHL:n kasvaneen liikaa ja liian nopeasti, ja nyt tehtävillä ehdoilla kasvuamme tullaan hillitsemään. Toivottavasti signaali on yksittäisten henkilöiden mielipiteitä, eikä edusta koko organisaation näkemystä tekemäämme työtä kohtaan niin yhteiskunnallisesti tärkeän liikkuttamisen, kuin myös työllistymisen suhteen.

 

KEHITYSKOHTEET TULEVAISUUTEEN

 

Opetusministeriön seuratuki päättyy vuoden 2015 lopulla. MAHL:lle myönnettiin vuonna 2013 yhteensä 57.000 euroa seuratukea (vuosille 2013-2015, vaiheittain). Hakemuksen mukaisesti toimintaa tuli kehittää siten, että tuen päätyttyä, tuella palkattu henkilö, tai toimenkuva jatkaa toimessa. Jo nyt voidaan ylpeänä todeta, että Tuomas Anttonen jatkaa MAHL:n palkattuna henkilönä toiminnanjohtajan paikalla myös 2016 alkaen. Asia on huomioitu myös Opetusministeriössä, sillä olemme yksi niistä harvoista seuroista, joiden hakemus on täyttynyt lähes täydellisesti ja jopa hieman suunniteltua nopeammassa aikataulussa.

 

Tuokokuussa 2015, eli 8 toimintakauden alussa otamme käyttöömme MAHL applikaation. Applikaation tehtävä on mahdollistaa aiempaa paremmin jäsentunnistautuminen, sekä tavoittaa kaikki jäsenet. Uutiset, facebook-päivitykset, youtube-päivitykset ja jäsenedut tulevat siis kaikkien kännyköihin. Versio on ensimmäinen ja sitä tullaan varmasti päivittämään jatkossa kunhan saadaan oheistoimintoja kehitettyä sille tasolle, että niiden mallentaminen jokapäiväiseen käyttöön tulee tarpeelliseksi.

 

Tulevaisuuden suurimmat haasteet ovat jokapäiväisen toiminnan ja laaja-alaisemman lajikirjon kehittäminen. Tämä tuo mukanaan paitsi henkilöresurssiongelmat, niin myös toimitilaongelmat. Tavoitteena on jatkossa tunnistaa mahdolliset työllistymishankkeet ja hakea Opetusministeriön kaltaisista hankkeista suoraan lisähenkilöille palkkatukea. Jo kerran toteutettu hanke on hyvä osoitus niistä visioista ja suunnitelmista, joita pystymme toteuttamaan kun vaan alkusysäys toimintojen/henkilöiden mahdollistamiselle saadaan seuran ulkopuolelta. MAHL:n perustoiminta aikuisliikunnan edelläkävijänä jatkaa edelleen kasvua, samoin aikuisliikunnan budjetti on nykyisellään sellainen, että palkka- ja toimikuluista huolimatta olemme ilman suuria lisäinvestointeja ylijäämäinen. Vuosittainen ylijäämä on suunnattu suoraan lasten- ja nuorten toimintojen kehittämiseen jo kahtena edellisenä toimintakautena ja niin jatkossakin. Malli on täysin päinvastainen mitä se perinteisissä urheiluseuroissa on, perinteisesti lapset ja nuoret sekä heidän perheet ovat osaltaan maksamassa edustus- tai liitonsarjoissa pelaavien joukkueiden kustannuksia. Meille tärkeintä tällä hetkellä on taata edullisia ja monipuolisia liikuntamuotoja lapsille ja nuorille - sitä osaltaan ovat kaikki aikuisharrastajat tukemassa.

 

Ainainen ongelma tila- ja harrastustiloista on mennyt siihen pisteeseen, että MAHL on jo ilmaissut Mikkelin Kaupungille halukkuuden osallistua tulevaisuuden kenttä- ja pelitilahankkeille. Etelä-Savossa on perinteisesti totuttu siihen, että valtion tai kunnan hankkeilla luodaan harjoitus- ja pelipaikat. Edulliset kenttä- ja sali-/hallivuorot ovat vääristäneet yksityisin varoin toteutettavia hankkeita. Perinteiset mallit ovat tulossa tiensä päähän ja MAHL aikoo olla etujoukoissa muutoksessa. Nykyisillä harjoitus- ja pelimäärillä käyttöasteet niissä lajeissa, joissa on sarjamuotoista toimintaa mahdollistaisi jo omat tilat kilpailukykyisin vuokrahinnoin. Se on selvää, että hankkeisiin tarvittaisiin lisärahoitusta, joko lainoin, osakeannein tai esim. joukkorahoituksin. Mutta yhtä kaikki, olemme tietoisia haasteista ja nyt on aika alkaa punoa niihin ratkaisu (rahoitus) -malleja.

 

BUDJETTI JA TOIMINTALUVUT

 

Seitsemännen toimintakauden harrastusbudjetti on (huomioitu osallistumis- ja harjoitusmaksut) 129 777,40 euroa. Toimintaan on lisäksi saatu valtiollisia ja kunnallisia avustuksia yhteensä noin 30 000 euroa. Jäsenmaksuja maksettiin kausilajirekisteröintien mukaisesti yhteensä 20 500 euroa. Kauden tulos tulee olemaan ylijäämäinen (summa varmistuu tilikauden päätyttyä 30.4.2015). Ylijäämä siirretään suoraan lisähenkilöpalkkauksiin, joiden toimet suunnataan lasten ja nuorten liikuntaan kaudelle 2015-2016.

 

Jäsenmäärä on kasvanut jälleen yli hallitun kasvun. Huhtikuussa 2015 MAHL jäseniä on jo 1886 (+29%), joista aikuisia 1450 ja alaikäisiä 436. Ohjattuja peli- ja harjoitustapahtumia järjestimme kauden aikana 1722, joihin käytimme aikaa yhteensä 1681 tuntia 20 minuuttia (+59%/+74%). Vuoden aikana liikuntasuoritteiden kokonaismäärä oli jo 48 189 kappaletta (+54%), joten hyvällä omallatunnolla voidaan todeta, että 8 toimintakaudelle tulemme kokonaisliikuntasuoritteissa liikuttamaan jokaista Mikkeliläistä - tavoite joka asetettiin jo vuonna 2010, kuulosti tuolloin harhalta, mutta näyttää toteutuvan.

 

Harrastamisen hinnat? Mitä Sinä pystyt nykyisin alle kolmella eurolla tunnissa harrastamaan? MAHL:ssa harrasteliikunnan tuntihinta on alle 3 euroa. Keskimäärin meillä se maksaa 2,84 euroa, vertailuna edelliskausi, jolloin tuntiharrastaminen maksoi 3,22 euroa. MAHL liikuttaa massoja - slogan osoittaa sen, minkä jo tiesimme. Suuret massat lisäävät määriä, mutta vastavuoroisesti yksittäiselle henkilölle syntyy säästöjä - paitsi kalorinkulutuksessa. Aikuisliikunnassa keskimääräinen tuntihinta harrastamiselle oli 4,88 euroa. Lasten ja nuorten liikkumiseen on lyöty paukkuja, josta osoituksena harrastamisen tuntihinta 0,75 euroa. Alaikäisten harrastaminen on lisäksi vakuutettua toimintaa seuran puolelta, joten tässä yhteydessä voidaan todella puhua matalankynnyksen liikunnasta, johon kaikilla on mahdollisuus osallistua.

 

Sosiaalisen median puolella näkyvyys on imartelevaa. Etelä-Savossa ja pääkaupunkiseudulla toimintaamme seurataan kiivaasti ja toistuvasti. Verkkosivuillamme (www.mahl.fi, www.korttelikerho.fi, www.turnauspiste.fi) vierailtiin kauden aikana yli 200 000 kertaa. Suurimmat päivittäiskäynnit liittyivät turnauspisteen sivuihin, jolloin päästiin lähes 10 000 päiväkävijän määriin. MAHL:n pääsivuilla käydään keskimäärin 362 kertaa päivässä ja siellä vietettiin aikaa 3,2 minuuttia. Keskimääräiset sivustolla käynnit siis laskivat, johon vastaus löytyy domeinien kokonaismäärän kasvulla, sekä facebookista. MAHL:n pääsivuilla käytiin 48 809 eri kävijän toimesta (ip-osoitteen). Facebook tavoittaa viikoittain yli 4000 eri henkilöä tai yhteisöä. Kun mukaan lisätään instagram ja twitter -seuraajat niin melkoista ilotulitusta on ollut somenkin puolella.

 

Huimia ja ennen kaikkea kunnioitettavia lukuja. Seuraavat suuret portaat odottavat kutsuvasti, on kyse sitten omien harjoituspaikkojen rakentamisesta, tai jopa kasvamisesta Suomen suurimmaksi urheiluseuraksi? Hitaasti kiiruhtaen ja päättäväisesti uskoen yhteiseen tekemiseen - kiitos Teille kaikille MAHL:n edelleen kasvamisesta. Yhdessä olemme luoneet jotain uniikkia koko Suomalaiseen liikuntaan.

 

"MAHL liikuttaa massoja"

 

Pasi Pippuri

Puheenjohtaja - MAHL ry.

6.4.2015

 

MAHL - Yhteystiedot

Mikkelin alueen harrasteliigat ry. - MAHL

Savilahdenkatu 2 B 23

50100 MIKKELI

hallinto(at)mahl.fi / info(at)mahl.fi

 

Hallitus 1.5.2014-30.4.2015

Puheenjohtaja: Pasi Pippuri

Toiminnanjohtaja: Tuomas Anttonen

Sihteeri: Mika Pippuri

Hallituksen jäsen: Janne Lamberg

Hallituksen jäsen: Tommi Häyrinen